Pro Pet Foods – Lemmikkiruokatukku Oy on täyden palvelun lemmikkiruokapalvelu. Palvelemme tällä hetkellä sekä kissoja että koiria. Aloitimme noin 2 vuotta sitten kartoittamalla yksinkertaisia asioita kasvattajien ja lemmikkieläinten omistajien kanssa Suomessa ja myös osin Euroopassa.

Blogi

Meidän perheeseen kuuluvat minä ja mieheni sekä viisi kissaa ja kolme koiraa. Kissat ovat maatiaiskissoja, koirista yksi on itäeuroopanpaimenkoira ja kaksi saksanpaimenkoiraa. Työskentelemme molemmat ihmisten parissa. Vapaa-ajalla toimin Vakka-suomen eläinsuojeluyhdistyksessä sen minkä omilta lemmikeiltäni ehdin. Koska teemme kumpikin ihmisten parissa töitä,

Olen onnellisessa asemassa sen suhteen ettei meidän peheessä tällä hetkellä ole koiria joilla olisi ruokaallergioita.Silti olin pidemmän aikaa enemmän raakaruuan kuin valmisruuan syöttäjä,tuntui ettei oikein kaikille sopivaa ruokamerkkiä tahtonut löytyä ja annoin nappuloita vain raakaruuan lisänä. Kun sain upean